lauantai 24. joulukuuta 2022

Jouluinen porokoriste punomalla

Mikä sopisikaan joulukoristeiden tekoon paremmin kuin perinteitä huokuva korinpohjapunonta ja siihen lisättynä vielä porohahmo? Melkoisen jouluinen yhdistelmä, eikö vain!

Tässä ohje punottuun koristeeseen, joka on valmistettu nahkapaperista. Materiaalina voi toki käyttää kaikenlaista muutakin sopivaa, vaikkapa joitakin valmiita nauhoja, notkeaa paperia, pajua ja osmankäämiä, rottinkia tai miksei niininauhaakin. Kokeile ja varioi!

Ohjeen nauha on leikattu 1 cm leveäksi, ja tällä nauhanleveydellä valmiin poron vartalon koko on noin 13 x 15 cm sarvien kanssa. Tähän lisäksi tulevat jalat ja häntä punojan omien mieltymysten mukaisesti. Jos haluat pienemmän koristeen, käytä kapeampaa nauhaa.

Tässä ensin ohjeet videona ja sitten vielä kuvina alla.




Tarvikkeet:

  • 2 kpl nauhaa, jonka pituus on 65 cm (leveys 1 cm)
  • 3 kpl nauhaa, jonka pituus on 40 cm (leveys 1 cm)
  • sakset ja liimaa



1. Aseta kaksi pitkää nauhaa ristikkäin siten, että vaakatasossa oleva nauha on alapuolella ja sen keskikohta on risteyskohdassa. Jätä pystysuorassa olevan nauhan yläosaan noin 5 cm pituutta (tästä muodostuu häntä).



2. Taita vaakasuoran nauhan päät alaspäin pystysuoran nauhan viereen.



3. Lisää ensimmäinen lyhyempi nauha vaakatasoon edellisten väleihin punomalla. Aseta keskelle. Älä vie aivan pohjaan asti, jotta saat poron takamukseen hieman muotoa 😄



4. Taita taas sivuille osoittavat nauhan päät alaspäin muiden suuntaisesti.



5. Lisää väleihin kaksi jäljellä olevaa nauhaa. Jätä oikeanpuoleiset päät hieman pidemmiksi ja vasemmalle noin 10 cm. Näistä muodostuu poron takajalat.



6. Taita "alaspäin" osoittavat neljä nauhaa sivulle ja vie ne punomalla toiselle reunalle.



7. Tämän jälkeen tee sama toiselta puolelta kahdella nauhalla.



8. Puno vielä yksi nauha vasemmalta sivulta oikealle. Jatka samalla nauhalla punomista toiseen suuntaan yläviistoon viemällä se neljän nauhan väleistä. Tee sama kolmella muulla seuraavalla nauhalla.



9. Taita vasemmanpuoleinen alin nauha ja vie läpi muiden nauhojen yläviistoon. Tee sama sen yläpuolella olevalla nauhalla. Sarvet ovat nyt muodostuneet.



10. Taita ylin oikelle suuntaavista nauhoista alaspäin ja vie punomalla kahden muun nauhan läpi.



11. Tee sama seuraavalla nauhalla ja taita alempi nauhanpää sen päälle viistosti.



12. Käännä työ ja pujota edellisessä kohdassa punottu nauhanpää poikittaisen punoksen alle. Leikkaa pois ylimääräinen pituus nauhasta. Käytä halutessasi liimaa välissä.



13. Käännä työ takaisin, ja pujota yläviistoon osoittava nauhanpää poikittaisen punoksen alle. Leikkaa ylimäärinen pituus pois, ja käytä liimaa tarvittaessa.



14. Taita kuononpään nauha punoksen alle ja leikkaa ylimääräinen pituus pois. Käytä tarvittaessa liimaa.
 

15. Leikkaa sarvet oikean pituisiksi ja taita etujalat koukkuun. Leikkaa jalat sopivan mittaisiksi.



16. Halutessasi kierrä vielä sarvia ja liimaa pienet pätkät nauhaa kierteen väliin sarvien haaroiksi. Lisää ripustusnauha tarvittaessa tai koristele poro mieleiseksesi esimerkiksi sitomalla koristenauha poron kaulaan.



Vaihtelua ilmeeseen saa erivärisillä nauhoilla ja vaihtamalla jaloista muodostuvat nauhat erivärisiksi: 

Reindeer Paper Weaving Ornament Tutorial Craft Band