lauantai 30. maaliskuuta 2024

Pääsiäispupu solmuista


Tässä söpössä pääsiäiskoristeessa on käytetty kahta solmua: osmonsolmua ja timanttisolmua. Videolta näet ohjeet! Osmonsolmussa on neljä silmukkaa ja se on kerrattu kolme kertaa. Materiaalina on käytetty Lankavan Pauliina-lankaa, jota tarvitaan vähintään  kaksi metriä.



lauantai 10. helmikuuta 2024

Kiinalainen uuden vuoden solmu

Kiinalaista uutta vuotta vietetään tänä vuonna 10. helmikuuta, jolloin siirrytään lohikäärmeen vuoteen. Kiinalaisen uuden vuoden juhlinnat kestävät 15 päivää, ja sitä vietetään länsimaisen kalenterin mukaan aina noin 20. tammikuuta ja 20. helmikuuta välisenä aikana. Juhlan ajoitus perustuu kiinalaiseen kuu-aurinko-kalenteriin.

Juhliin kuuluu lukuisia erilaisia tapoja, joista yksi on hyvää onnea tuovien koristeiden antaminen ja ripustaminen kotiin. Kiinalaiset solmut ovat osa tätä perinnettä. Yksi tunnetuimmista kiinalaisista solmuista on juuri muun muassa kiinalaisen uuden vuoden aikaan esiintyvä pan chang -solmu. 

Solmu voidaan punoa monella eri värillä, mutta useimmiten sen väri on syvä tummanpunainen. Tähän on selkeä syy: punainen mielletään kiinalaisessa kulttuurissa hyvän onnen, menestyksen ja vaurauden väriksi.

Kaikilla kiinalaisilla solmuilla on oma mystinen merkityksensä. Pan chang tarkoittaa "loputonta" tai päättymätöntä. Solmun muoto saadaan aikaan yhdellä narulla punomalla, eli punonta on "loputonta". Sama pätee useimpiin muihinkin kiinalaisiin solmuihin. Loputtomuuden käsite solmun mallissa edustaa samalla ikään kuin syntymää ja kuolemaa, joka buddhalaisuuden mukaan symboloi sitä, että elämä jatkuu ikuisesti. Pan chang -solmu onkin yksi kahdeksasta buddhalaisuuden symbolista, ja sitä voidaan kutsua suomeksi myös päättymättömäksi solmuksi.

Lisäksi solmun nimi äännetään kiinaksi samaan tapaan kuin sana onnellisuus, joten pan chang -solmun katsotaan siis tuovan loputonta onnea kantajalleen [1].

Haluaisitko ottaa haasteen vastaan ja kokeilla solmia itse tämän solmun? Katso ohjeet videolta! 

Ohjeessa ei ole varsinaisesti yhtä kokonaista pan chang solmua, vaan riipus. Riipuksen ala- ja yläosasta ikään kuin häviää yhdet lenkit pois ripustuslenkiksi ja tasselin kiinnityksen vuoksi. Alas ja ylös on myös lisätty kaksi ns. rakkauden solmua (double connection knot), jotka ovat myös tyypillisiä kiinalaisen solmeilun solmuja. Tämä solmu esiintyy muualla maailmassakin monella eri nimellä ja yhteyksissä.

Solmu on helpointa punoa tasona, vaikkakin punontakonkarit saattavatkin punoa solmun täysin sormien varassa. Useimissa ohjeissa olen nähnyt tehtävän niin, että loppupuolella kiristysvaiheessa kaikki "korvat" vedetään sivuilta ensin isoiksi lenkeiksi, ja sitten ryhdytään kiristelemään ja säätämään solmua lopulliseen muotoonsa. Solmukas punoi solmunsa kuitenkin omalla persoonallisella tavalla kiristelemällä suoraan solmun oikeaan muotoonsa (kts. video).  

VAROITUS 😄: kiinalaisten solmujen solmeilu vaatii myös loputonta kärsivällisyyttä, mutta se on tässä tapauksessa tie menestykseen!


[1] Millodot, Suzen. 2012. Chinese, Celtic & ornamental knots for beaded jewellery. Search Press.

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Kultainen lintu

Joulun aikaan tulee ihasteltua kaikenlaisia koristeita ja yksi henkilökohtainen suosikkini on perinteiset olkityöt. Tällä kertaa käytettävissä ei ollut olkia, mutta päätin soveltaa olkilinnun mallia ja muuntaa sen kimaltelevaksi paperiversioksi.

Malli muuntautuu isommaksi ja pienemmäksi sen mukaan, miten paksuja ja pitkiä paperisuikaleita työssä käytetään ja kuinka monta kappaletta punotaan yhteen. Suikaleet punotaan ensin keskeltä korinpohjapunokseksi ja sen jälkeen päät solmitaan yhteen langalla. Alla olevan ohjeen mukaisesti tehtynä linnun kokonaispituudeksi tulee noin 15 cm.


Olkilintu on tunnettu olkityön malli niin meillä kuin muuallakin Skandinaviassa ja varsinkin Baltian maissa. Liettuassa olkilintuja kiinnitetään usein komeisiin himmeleihin, joita kutsutaan nimellä "soda", eli "puutarha". Niitä valmistetaan paitsi jouluksi, myös pääsiäiseksi, syntymäpäiväjuhlille tai hääparille lahjaksi tuomaan onnea ja vaurautta [1]. Liettuassa olkilintuja on voitu perinteen mukaisesti asettaa myös kesäaikana ikkunalle roikkumaan ennen talven tuloa. Mikäli lintu tällöin on räpytellyt ja liikahdellut roikkuessaan, on ikkunan veto täytynyt korjata kylmän varalta [2].

Tämänkään kultaisen linnun ei tarvitse välttämättä lennellä vain jouluna, vaan se voi vaihtaa esimerkiksi väritystään tilanteen, juhlan ja vuodenajan mukaan. Toivottakoon lintu tällä kertaa hyvää uutta vuotta ja tuokoon mukanaan toivoa ja onnea!







[2] Owens-Celli Morgyn Geoffry, The Book Of Wheat Weaving and Sraw Craft

[1] The Lithuanian Folk Art Institute, https://ltfai.org/lithuanian-folk-art/straw-ornaments-siaudinukai/

torstai 21. joulukuuta 2023

Punontaa joulukorttiin

Tänä jouluna Solmukkaan korteissa komeilee punottu joulukuusi! Ohje ja kuusen mitat on suhteutettu niin, että niiden korkeus vastaa A5-kokoisen paperiarkin leveyttä. Eli kun arkin koko on 148 x 210 niin kuusen korkeus on tällöin 148 mm (14,8 cm) ja kuusen leveys alareunasta on 105 mm (10,5 cm). Yhdestä A5-arkista saa leikattua kaksi kuusen runkoa ja A4-arkista siis yhteensä neljä runkoa.

Lisäksi tarvitaan suoria suikaleita erivärisestä paperista. Suikaleiden leveys on hieman alle 2 cm (1,8 cm). Niitä mahtuu päällekäin viisi kappaletta punottuna kolmioon korinpohjamenetelmällä, eli pujottelemalla vuorotellen yli-ali-yli.

Punonta näyttää varsin harmoniselta, jos valitsee pujoteltavaksi samansävyisiä kuviopapereita. Erilaisia kuvioita tarvitaan siis vähintään kaksi, mutta kannattaa kokeilla yhdistellä myös kolmea erilaista kuviota! Tällaisesta versiosta kuva ja lisähuomio sivun lopussa.

Tässä projektissa on käytetty tulostettavia papereita, jolloin materiaali on ohutta tulostinpaperia. Vähän erilaisen, rosoisemman ja eläväisemmän pinnan saa varmastikin paksummilla papereilla.


Vaiheet:

1. Piirrä kuusen rungon ulkoreuna paperin "nurjalle puolelle".

2. Piirrä ja mittaa sen jälkeen apuviivat kuusen sisälle. Leikkaa lovet viivoja pitkin niin että alareunaan jää 1 cm etäisyys reunasta. Leikkaa kuusen runko kokonaan irti ääriviivoja pitkin.




3. Leikkaa toisesta paperista viisi kappaletta 1,8 cm leveitä suikaleita. Pujottele ne vaakatasossa loviin.
4. Leikkaa lopuksi oksien päät vinoiksi. Etäisyys kolmion reunasta noin 1,5 cm.


5. Liimaa oksien päät tarvittaessa runkoon ja liimaa sitten kuusi korttipohjaan. Lisää halutessasi rungon palanen tyveen ja tähti latvaan.

HUOM. Kuuseen voi tarvittaessa lisätä vielä yhden oksan ylimmäksi. Varsinkin, jos työhön on sekoitettuna kolme erikuvioista pintaa, niin kuudes punontarivi saattaa tulla kyseeseen. Leikkaa tällöin keskimmäistä viivaa vielä 2 cm pidemmäksi!

Kolmas versio eri kuvioilla löytyy https://www.youtube.com/@solmukas :




Hyvää joulua!

maanantai 3. heinäkuuta 2023

Solmusta tehty kulho

Tuttavani syntymäpäiväjuhlat olivat lähestymässä, ja halusin viedä hänelle lahjaksi jotakin persoonallista ja itse tehtyä. Tiesin, että hän rakastaa keltaista väriä, tykkää sisustuselementeistä ja arvostaa käsityötä. Tämä antoi hyvät lähtökohdat lahjalle!

Olen jo pitkään halunnut kokeilla sisustuskorin valmistamista köydestä. Löysinkin joitakin ohjeita verkon syövereistä, ja päätin tehdä oman suomenkielisen version aiheesta. Ensin piti kuitenkin löytää keltaista köyttä, joka olisi vieläpä sopivan paksuistakin. Etsintöjen jälkeen löytyi sopiva tuote IKH-myymälästä. Tämä täytyy nyt erityisesti mainita, koska vastaavaa tuotetta on vaikeaa löytää muualta :)

Käytetty köysi on paksuudeltaan 1 cm, ja sillä saa kulhon korkeudeksi noin 10 cm ja halkaisijaksi 12 cm. Köysi on melko notkeaa polyesteria, eli ei kauhean jämäkkää solmeiltavaksi. Valmiiseen kulhoon kannattaakin laittaa pikaliimaa kerrosten väliin, jotta kulho säilyttää muotonsa käytössä.

Tärkeää on myös kiristää kertaukset tasaisesti ja tarpeeksi kireälle. Kulho valmistetaan niin, että ensin tehdään osmonsolmu litteänä tasona, ja sitten ryhdytään kiristämään kerroksia keskustasta reunaan päin. Lopulta muodostuu kori:




Osmonsolmuja on olemassa erilaisia riippuen siitä, kuinka monta silmukkaa (tai mutkaa), säiettä ja kertausta niihin solmitaan. Tässä ohjeessa on käytetty solmua, jossa on kuusi silmukkaa, neljä säiettä ja se on kerrattu neljä kertaa. Toisin sanoen ensin solmitaan solmu, joka näyttää tältä:


Ja tässä ohje kokonaisuudessaan!




sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pääsiäissolmeilua

Pääsiäispyhien aikaan valmistuivat vielä viimeiset pääsiäiskoristeet, makrameella päällystetyt koristemunat. Hyötykäyttöön pääsivät Minimop-langan jämät ja kaapin kätköistä löytyneet itseliimautuvat koristehelmet. 

Minimop tuntui liian vahvalta sellaisenaan koristemuniin yhdistettynä, joten ohje on toteutettu puolittamalla lanka kahteen osaan. Tällöin paksuudeksi jäi noin 2 mm. Helmiä voi asetella koristeeksi niin paljon kuin omaan silmään näyttää hyvältä!

Koristemunan korkeus on 7 cm. Ohjetta voi soveltaa pienempään kokoon vähentämällä yhdet solmut pois esimerkiksi keskimmäisistä kohosolmukerroksista ja solmia niiden väliin kaksi kaksoistasosolmua kolmen sijasta.

Kuvassa on kerrottu myös suuntaa antavat korkeusmitat jokaiselle kerrokselle. 

Tällaista jälkeä tuli tällä kertaa (klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi):




Ja tässä ohje vielä videon muodossa: