sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!





Pääsiäispöydän koristukseksi soveltuvat pajunkissat myös näin punotussa muodossa! Helpohko pajuvati valmistuu kiertämällä pajunoksia ympyräksi ja sitomalla kerrokset rautalangalla yhteen. Alkuperäinen ohje löytyy kirjasta Nostalgisen ihanat askartelut (Otavamedia Oy, 2012).


Tarvitset punontaan ohuita, yksivuotisia ja haarattomia pajunoksia (sekä kissallisia että kissattomia) ja rautalankaa. Kannattaa ottaa huomioon, että paju kutistuu kuivuessaan ja tuoreesta pajusta tehdyt työt harvenevat ajan myötä. Näin ollen on hyvä pyrkiä tekemään punoksesta mahdollisimman tiivis ja tiukka. Nämä seikat on hyvä muistaa jo pajua kerätessä, eli etsi ohuimpia, tuoreita ja taipuisia oksia. Allekirjoittaneen korista tuli melko ilmava, rakenne voisi siis olla vielä vähän tiiviimpikin kuin kuvassa.


Työohje:

Aloita muutamalla ohuella ja notkealla kissattomalla pajunoksalla. Kierrä oksien latvapäät pienelle ympyrälle. Sido ympyrä kiinni rautalangalla. Kiinnitä ympyrän kehälle 3-4 pitkää rautalankaa.

Kierrä pajunippua aloitusrenkaan ympärille. Sido nippu kiertämällä rautalangan päät keskenään aina oksakierroksen jälkeen.








Kasvata ympyrää lisäämällä pieni nippu pajunkissattomia oksia. Asettele oksat nipussa niin, että tyvipäät ja latvat menevät sekaisin.

Lisää rautalankoja ympyrän kehälle työn edetessä.

Käytä kissallisia pajunoksia vadin reunassa. Käsittele oksia varovasti, jotta kissat eivät irtoa. Päättele rautalankojen päät pujottamalla ne piiloon takaisinpäin oksien sekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti