sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän pannunalunen

Jos näin ystävänpäivänä ryhtyy askartelemaan, niin siihen täytyy ehdottomasti sisällyttää jotakin sydämiin liittyvää, eikö niin? Ajattelin, että ystävänpäivän kattaukseen täytyy myös niitä sydämiä saada, joten kokeilin valmistaa sydämenmuotoisen pannunalusen punomistekniikalla.

Alun perin ajatuksena oli käyttää tähän työhön fanttilankaa, mutta koska sunnuntaina on melko mahdotonta saada ostettua sitä mistään, niin valitsin käsityökorista materiaaliksi kerän Big Softien Super Chunky neulelankaa.



Punomismallina käytin monissa yhteyksissä kelttiläisiin solmuihin luettavaa sydänsolmua, joka yleensä tehdään niin, ettei punontaa kerrata, joten saadakseni tarpeeksi suuren sydämen, tarvitsin paksua materiaalia. Lanka ei sellaisenaan siis kelvannut, vaan laitoin useamman langan päällekäin ja jotta saisin vahvistettua vetelää villasekoitelankaa, kiersin tätä lankanippua kireämmälle ja taitoin lopuksi niin, että se kiertyi "köydeksi". Käytin tähän yhteensä kahdeksan neljän metrin pituista langanpätkää, jotka sitten taitettuna kahtia ja kierteellä lyhenivät vähän alle kahden metrin mittaiseksi paksummaksi lankaköydeksi. Valmiista sydämestä tuli pystysuunnassa noin 17 cm mittainen pannunalunen.

Kuvista näet, miten sydänsolmu tehdään. Ohjeita tähän solmuun löytyy runsaasti verkosta, esimerkiksi videoversiona YouTubesta maineikkaalta Tying It All Togerther -kanavalta. Ohjeiden tekijä on solmeilun ammattilainen ja varsinkin koristeellisten ns. fuusiosolmujen asiantuntija. Hänen englanninkieliset verkkosivunsa löytyvät runsaine ohjeineen osoitteesta www.fusionknots.com.

Ja näin sydänsolmu tehdään:
Aloita yläpuolisella polvella. Irtopää jää oikealle.

Vie irtopää alakautta polven läpi ylös.

Tuo takaisin niin, että irtopää muodostaa silmukan oikealle yläkulmaan ja vie se sitten keskeltä alaspäin järjestyksessä yli-ali-yli.

Vie irtopää vielä kerran takaisin keskeltä oikealle yläkulmaan edellisessä vaiheessa kuljetetun narun oikealta puolelta järjestyksessä ali-yli-ali-yli. Kuvassa lähtötilanne.

Solmun rakenne on valmis. Viimeistele kiristämällä ja säätämällä solmu halutunlaiseksi.

Säädetty sydänsolmu.

Liimaa tai ompele lankojen päät solmun rakenteisiin. Pannunalunen on valmis!


Aion testata tätä ideaa myös fanttilangasta punottuna, jolloin lopputulos on hieman erityylinen. Muut solmut käyvät myös hyvin pannunalusiin, varsinkin osmonsolmut ja perinteisten punottujen mattojen mallit. Ohjeita löytyy muun muassa Yleltä ja Johkunlainen -blogista. Lankava on kekseliäästi muotoillut fanttilangasta renkaan muotoisen pannunalusen, saatavilla ohjeen kanssa:
www.lankava.fi

Sydänsolmu soveltuu erinomaisesti myös muuhun solmeiluun, erityisesti korujen tekemiseen. Solmun rakenne on sellainen, että narujen päät jäävät symmetrisesti valmiin solmun sivuille, joten solmusta saa oivan kaulakorun tai rannekorun. Hart & Sew -blogista löytyy suloisten nahkarannekorujen ohjeet englanniksi. Tarvitset näihin koruihin sydänsolmun ohjeen lisäksi myös säädettävän solmun ohjeen.

Hieman suuremmassa mittakaavassa tästä solmusta saa tehtyä myös koristetyynyn. Kuvalliset englanninkieliset ohjeet löytyvät Tried & Twisted -blogista. Näiden ohjeiden mukaan tarvitset tyynyn valmista varten kangassuikaleen joustavasta materiaalista (leveys 18 cm, pituus noin 4 metriä) ja täytteeksi vanua. Kangassuikale ommellaan sivuista yhteen, käännetään, täytetään vanulla ja kun sydän on valmis, ommellaan päät kiinni käsin.

Sydämellistä ystävänpäivää!