sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Makramee: tasosolmu/jatkoa

Aiemmin blogissa olen esitellyt yleisen makrameesolmun, kaksoistasosolmun.
Tässä eräs vinkki solmuun liittyen.

Jos kaksoistasosolmun sivulle jäävät narut jätetään hieman löysemmälle kuin keskiosa ja annetaan niiden muodostaa silmukoita, saadaan aikaiseksi jälleen erilainen lopputulos ja uudenlaisia yksityiskohtia työhön. Silmukat voi jättää joko molemmille puolille tai vain toiselle puolelle, tai sitten vuorotella molemmilla puolilla -kaikki on mahdollista!
 
Esimerkissäni on ohje keväisen kukkasen tekemiseen tällä tekniikalla.




Tee kaksoissolmuja ja jätä aina uuden solmun alkaessa naru silmukaksi. Eli kuvassa uusi solmu aloitetaan laittamalla vasen naru keskimmäisten narujen ali ja oikeanpuoleisen narun päältä. Oikeanpuoleisen narun pää kulkee keskimmäisten päältä vasemmalle ja sinne muodostuneesta lenkistä yläkautta läpi. Kts. seuraava kuva.





Tasosolmu, jonka oikea puoli jätetään löysemmälle ja vasen kiristetään.




Kaksoistasosolmun toinen vaihe, jossa oikea naru laitetaan keskimmäisten ali ja vasemman päältä, ja vasen kulkee oikean peilikuvana keskimmäisten yläpuolelta.




Lopuksi kiristetään ja muotoillaan oikeankokoiseksi ja aloitetaan uusi solmu.




Makrameesolmeilussa olisi hyvä käyttää alustaa, johon narut voi kiinittää nuppineuloilla. Jos tällaista alustaa ei ole saatavilla (itse käytän puuvillakankaalla päällystettyä tuulensuojalevyä), niin hätätilanteessa työn voi kiinnittää alustaan vahvalla teipillä. Aloittelijoille suosittelen kuitenkin nuppineuloja, joita tässä kukkasessa kannattaisi laittaa aina oikelle jääviin silmukoihin ja kiinnittää niillä myös keskimmäiset narut molemmista päistä alustaan. Näin solmeilua on helpompi tehdä.

Kukan varsi muodostuu keskimmäisistä naruista, jotka saadaan vierekkäin tekemällä alkuosasta ympyrä. Varresta jätetään muutama kaksoistasosolmu löysemmälle lehdiksi. Lopuksi katkotaan ylimääräiset narut ja käännetään päät liimaamalla nurjalle puolelle.




Valmis makrameekukkanen.


Kukan lisäksi samalla menetelmällä voi valmistaa esimerkiksi myös sudenkorennon:








Free-macrame-patterns.com -sivustolta löytyy lisää ohjeita aiheeseen liittyen. Tutustu myös muihin makrameetekniikoihin ja ilmaisiin ja helppoihin ohjeisiin. Hyvä sivusto aloittelijoille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti